Millaista on tulla esimieheksi uuteen organisaatioon?

Kun kokonainen kalenterivuosi tuli täyteen nykyisessä työssäni, kolme kokonaisuutta nousi vuodesta esiin: uuden työn haltuunottaminen,  iso järjestelmähanke ja esimiestyö. Kun haetaan muutosta, on ensin saatava selville, mihin asioihin ja millä vauhdilla.
Agendoja on monia

Ensimmäisten kuukausien aikana listasin ne asiat, jotka halusin saada uudessa työssäni aikaan tulevan vuoden kuluessa. Ne koskivat pitkälti markkinoinnin, viestinnän ja myynnin edellytysten parantamista. Ensimmäiset huomiot ja tavoitteet kannatti kirjoittaa muistiin, sillä oma agenda ei ole koskaan ainoa agenda jonka parissa työskentelee. Työpöydälle tulee aiemmin aloitettuja asioita ja kulttuurisia toimintamalleja, joihin on perehdyttävä.

Muutos 100 vai 1000 päivässä?

Hyppäsin liikkuvaan junaan: toin tullessani oman kokemukseni, mutta samalla olen tutustunut toimintakulttuuriin ja aiemmin valittuun reittiin. Päällikkönä liikun eri aikataulujen mukaan: jotkut asiat ovat nopeita muuttaa, toiset taas vievät aikaa. Mutta mitkä?

Nyt voin todeta, että osa omasta tehtävälistastani on toteutunut, mutta tekemistä riittää vielä. Tärkeintä on ollut tutustua ihmisiin nopeasti, samalla ajan kanssa, sillä luottamus syntyy yhdessä tehden. Vasta muutoksessa tulee testatuksi rajat: aiheesta riippuen kyse on 100 tai 1000 päivästä tai jostain sieltä väliltä.

Kun iso muutoshanke asettaa tahdin

Toinen työhöni vaikuttava tekijä on ollut suuri järjestelmähanke. Se on asettanut tahdin monien muiden asioiden toteutumiselle. On ollut tärkeää priorisoida muutoksen onnistuminen, vaikuttaahan se jokaiseen asiakkaasemme ja työntekijäämme. Paljon olisi voinut mennä pieleen, mutta olen iloinen ja ylpeä siitä, että olemme saaneet sen onnistumaan.

Alkavana vuonna muutos jatkuu: opettelemme vielä uuden järjestelmän käyttöä ja alamme hyödyntää sen tuomia mahdollisuuksia. Muut tehtävät omalla agendalla pääsevät myös etenemään, mutta muutoksen ehdoilla.

Tärkeintä on esimiestyö

Esimiestyö ei voi koskaan odottaa. Kun käynnissä on muutoshanke, se on sitäkin tärkeämpää. Muutoshankkeen ohessa olen halunnut tehdä parhaani uuden tiimini vetäjänä. Vastuuni ulottuu kuitenkin lähestulkoon koko organisaatioon monien vastuuprosessieni kautta.

Työn alla on jatkuvasti monta resurssointiin liittyvää asiaa: Ovat toimenkuvat tasapainossa? Miten huomioida motivaatio ja kyvykkyydet? Entä kun joku lähtee? Kun tulee lisää tehtäviä, mitä voimme jättää pois? Entä miten pysymme mukana toimintaympäristön muutoksessa?

Liikkuvia osia on paljon.  Johtamisjärjestelmä tuottaa työkalut kuten tavoitteet, toimenkuvat, suunnitelmat ja seurannan, mutta ihmiset toteuttavat ne. 100 vai 1000 päivää, yhtä vastausta ei ole. Riippuu maastosta, kuinka nopeasti juna liikkuu, mutta se liikkuu.

********

Teen töitä UniSport-liikuntakeskuksissa myynti- ja markkinointipäällikkönä. Vastaan viidestä prosessista: markkinointi, myynti, viestintä, asiakaspalvelu ja digitaalinen kehittäminen.

Julkaissut Hannele

Olen markkinoinnin ja asiakkuuksien ammattilainen. Erityisosaamistani ovat liiketoiminta-, markkinointi- ja asiakasstrategiat sekä johtaminen. Kokemusta vastuullisista tehtävistä löytyy jo 20 vuoden ajalta viideltä eri toimialalta.

Vastaa

Discover more from longlivemarketing

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading